T U I R A N K A M A R I K U O R O| |
Oopperablogiin=>
Laulujen
suomennostietokantaan
Esperantoksi |
![]() Kuva: Studio Ilpo Okkonen
Juhlakonsertti:
Tuiran Kamarikuoron 40 -vuotisjuhlakonsertti lauantaina 30.1.2010.
Juhlakonsertissa Oulun Lyseon juhlasalissa klo 17:00 esitetään aikaisempien johtajien Pekka Mäntymaan ja Leena Hyvösen johdolla heidän johtajakautensa musiikkia sekä nykyisen johtajan Risto Laitisen pienoisooppera Sopraanon kuolema (kantaesitys).
Juhlakonsertin käsiohjelman hinta on 10 euroa.
Entiset ja nykyiset kuorolaiset ovat sydämellisesti tervetulleita iltajuhlaan, jota juhlimme perustamisvuoden 1969 hengessä Teatteriravintola Vänmannissa alkaen klo 20.
Iltajuhlan illalliskortin hinta on 35 euroa entisille kuorolaisille. Ilmoittautuminen pekka.kurttila(at)eduouka.fi, jonna.pienihakkinen(at)kempele.fi 18.1.2010 mennessä.
Tuiran kamarikuoro ry
on perustettu vuonna 1969. Sitä ovat johtaneet Pekka Mäntymaa, Leena
Hyvönen ja vuodesta 1998 lähtien Risto Laitinen. Varajohtajana toimii
musiikin lehtori Satu Pienihäkkinen. Äänenhuoltajana
toimii laulupedagogi, sopraano
Sari Hourula.
Perinteisen
kamarikuorokirjallisuuden lisäksi kuoro on esittänyt
orkesterisäestyksellisiä teoksia yhteistyössä mm.
Oulu sinfonian kanssa.
Tuiran kamarikuoro on tehnyt
yhteistyötä myös Oulun oopperan kanssa toimimalla lähes vuosittain
oopperakuorona (esim.
Verdin La
Traviata,
Kokkosen Viimeiset kiusaukset,
Mozartin
Don Giovanni, Jacques
Offenbachin
Hoffmannin kertomukset ja
Gluckin
Orfeus ja Eyrydike.
Syksyllä -2009 kuoron laulajia on mukana
Aulis Sallisen
oopperassa
Punainen viiva Oulun kaupunginteatterissa.
Kuorolla on läheiset suhteet myös Oulun
tuomiokirkkoseurakuntaan ja kuoro on esittänyt omissa
kirkkokonserteissaan, mm. Rossinin Petite Messe Solennellen.
|